FRIDAY COFFEE WITH ME #11

perjantai 16. syyskuuta 2016

fidaycoffeewithme

Tämä viikko on pitäynt sisällään paljon kouluhommia, näöntarkastuksen, rakenneultran ja ystävien kanssa hengailua.

Tiistaina oli pitkään odotettu rakkenneultra ja päästiin näkemään meidän pieni. Vaikka vauva olikin ihan mytyssä ja mutkalla, saatiin kaikki tärkeät asiat tarkistettua ja varmuus sille, että meille on tulossa terve vauva. Sukupuolta ultraaja ei pystynyt ihan varmaksi sanomaan. Nyt täytyy odotella tammikuulle asti, että nähdään meidän pieni seuraavan kerran.

Keskiviikkona oli Tursajaiset ja jatkot Somassa, jossa oli esiintymässä Hovimuusikko Ilkka. Kaikki ystäväni olivat menossa kyllä Somaan jatkoille, mutta rastikierros päätettiin skipata. Sen sijaan mentiin kaverini luokse, tehtiin ruokaa, kaikki muut joi viiniä ja juteltiin ja juoruiltiin. Oli ihanaa pitää tyttöjeniltaa! Kun muut lähtivät Somaan, päätin minä lähteä kotiin nukkumaan. Ei vaan tahdo jaksaa osallistua joka iltamiin nyt kun on raskaana ja hyvä niin, koska seuraavana aamuna meillä alkoi koulu 8.30 ja olin kyllä varmasti virkein meidän kaveriporukasta!

Sunnuntaina meillä on ystäväpariskunnan tyttären 1-vuotis syntymäpäivät enkä ole vielä ostanut lahjaa, joten taidan seuraavaksi suunnata keskustaan lahjaostoksille. Aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan