RV 22

maanantai 26. syyskuuta 2016



Rakenneultra oli ja meni ja siellä oli kaikki hyvin! Pieni oli ihan tuhannen mutkalla ja alkuun oli vaikea saada mitään mittoja, mutta onneksi asento vaihtui vähän ja kaikki tärkeät jutut saatiin katsottua. Sukupuoli jäi vähän epäselväksi ja sellaisena pysyy synnytykseen asti. Niin hassua, että juuri kun me halusimme tietää kumpi tulee, niin emme saaneet selvää vastausta. Mutta eihän sillä ole mitään merkitystä kumpi sieltä sitten tulee pääasia vain, että on terve.

Raskaus on tällä hetkellä aika helppoa, ei ole huonoa oloa, ruoka maistuu, ei kauheasti mitään kipuja tai kiristyksiä, ei väsymystä. Olen vain itse alkanut nyt vähän stressaamaan tuota omaa painoa. Mulla oli neuvola viime viikolla ja siellä katsottiin paino. Ei se todellakaan ollut paljoa noussut, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että voi kamalaa nyt se sitten lähti nousemaan ja kohta olen kauhean kokoinen. Painoa on nyt siis tullut koko raskausaikana noin kolme kiloa. Viikkoja kohden paino näyttää vallan hyvältä eikä todellakaan mennä missään ylärajoilla. Itselle vain tuli jotenkin ahdistava olo tuosta painon noususta, vaikka tottakai se nousee sen kuuluu. Hohhoh…


Seuraa blogiani instagramissa, facebookissa ja bloglovinissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan