RV 34

tiistai 20. joulukuuta 2016


Loppurutistus alkaa olla käsillä jos niin voi sanoa. Helppo raskaus tähän asti on mielestäni edelleenkin melko helppo, vaikka joitakin vaivoja on alkanut tulla. Esimerkiksi närästys on kyllä ajoittain todella paha. Tuntuu että oksentaa hetkenä minä hyvänsä, eikä siihen edes auta oikein mikään. Kai pitäisi opetella syömään vielä pienempiä määriä kerrallaan.. Toinen juttu on se, kun vauva on kasvanut niin paljon, että nyt hän painaa koko ajan oikealle puolelle alimpaan kylkiluuhun. Se ei tee kipeää tai mitään, mutta tuntuu vaan inhottavalle semmoinen koko aikainen paine siellä. Nukkuminen on myös muuttunut. Nykyään on siis joka yö pakko nousta vähintään kerran käymään pisalla ja alkaa nukkumaan tyyny jalkojen välissä, jos se puuttuu, ei nukkumisesta tule oikein mitään. Ai niin ja yleensä sen yöllisen vessareissun jälkeen, on todella virkeä olo, eikä uni meinaa tulla millään uudestaan. Kai tämäkin on vain sitä että keho valmistautuu siihen vauvan tulemiseen. Mutta jos ei noita vaivoja lasketa, niin on kyllä niin helppoa. Ei vieläkään mitään kipuja tai supistuksia tai mitään muutakaan missään.

Huomenna neuvola, katsotaan mistä ne tällä kerralla valittaa, haha.


Seuraa blogiani instagramissa, facebookissa ja bloglovinissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan