TÄNÄÄN MINÄ OLEN 25

tiistai 24. lokakuuta 2017


Hyvää syntymäpäivää mulle! Tänään täytän 25-vuotta. Joskus nuorempana ajattelin, että sitten kun olen 25-vuotias minulla on aviomies, lapsi ja omakotitalo. Aika hyvin meni vai mitä? Kaksi kolmesta.

Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan, asiat eivät yksinkertaisesti voisi olla paremmin. Minulla on ihana rakastava aviomies ja olen maailman suloisimman tytön äiti. Mun omat vanhemmat ja sisarukset on kaikki hyvinvoivia ja terveitä, ja niin on myös mun miehen perhe. Ollaan myös kaikki todella hyvissä väleissä keskenään, se on sellainen asia mitä ei edes aina muista arvostaa. Mulla on ihan huippuja ystäviä, parempia en osaisi edes toivoa! Ja opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa, jotta olisin taas askeleen lähempänä mun unelmaduunia.

Toisinaan sitä tulee pohdittua, että miten elämä on kuljettanut juuri tänne ja tähän. Useassa vaiheessa olisi saattanut valita jonkun toisen polun. Sitä myös miettii, miten lapsena kaikki oli niin hyvin ja miten sai elää niin, ettei ollut huolta huomisesta. Olihan se ihanaa aikaa, mutta mun on ainakin pakko myöntää, että kyllä mä vaan rakastan mun elämääni tällä hetkellä. Enkä kyllä palaisi sinne lapsuuteen, vaikka saisin mahdollisuuden. En muuttaisi mun elämästäni mitään, se on täydellistä juuri näin.

Pian suuntaan synttärisalaatille tuon mun ihanan mieheni kanssa ja illalla nostetaan kaveriporukassa viinilasit mun kunniaksi. Huippua täyttää kaksviis ja mahtavaa, että just mun elämä on just tällasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan