FRIDAY COFFEE WITH ME #25

perjantai 14. huhtikuuta 2017



Ihanaa perjantaita ja pääsiäistä! Ulkona on aivan ihana sää, sieltä se kevät vaan tuli tänäkin vuonna. Tällä viikolla on tapahtunut vaikka mitä, mutta parhaina ja hauskimpina nostan pari juttua.

Maanantaina meillä oli mamma/vauvatreffit. Oltiin sovittu muutaman satakuntalaisen tammikuisten äitien kanssa,että treffataan jonkun luona brunssin merkeissä. Niinpä suuntasimme aamupäivällä auton kohti Janikan kotia. Meillä oli hurjan mukavaa ja vaikka mitä hyvää syötävää! Tällähetkellä se menee vielä niinpäin, että oikeastaan tällaiset tapaamiset on meitä äitejä varten, kaikkien lapset nimittäin viihtyivät parhaiten sen oman äitin sylissä, eikä toiset vauvat vielä kamalasti kiinnostaneet. Hauska nähdä joko seuraavalla kerralla on toisin. Sovimme nimittäin tietenkin, että näemme uudelleen!

Ja myöhemmin tällä viikolla kävimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa Lumin syntymän jälkeen ravintolassa syömässä ja Lumi oli tietenkin mukana. Alkuun likka nukkui vaunuissa ja minä jo mietin, että tämähän menee hienosti. Kun olimme saaneet tilauksen tehtyä, raotti tyttö jo silmiään. Hän katseli vaunuistaan ja ihmetteli uutta paikkaa. Pian hän alkoi ähisemään ja ähkimään ja minä jo vitsailin, että kohta Lumi vääntää varmaan kauheat ”niskapaskat”. (Tähän väliin sanottakoon, ettei Lumi ole ikinä sotkenut vaatteitaan kakatessaan lukuunottamatta paria pienen pientä tahraa.) Päätimme sitten mennä vaihtamaan vaipan ja vessassa huomasimmekin, että molempien, Lumin ja mieheni vaatteet ovat aivan kakassa. Mieheni oli siis nostanut tytön suoraan syliinsä vaunusta ja nyt hänen hupparinsa oli aivan tahriintunut kakkaan. Sitten taas kun katsoi tyttöä, niin hänellä oli housujen reunassa vähän kakkaa ja koko bodyn etumus ja kylki kainaloon asti aivan kakassa. Minua vaan huvitti tilanne ja aloin putsaamaan tyttöä. Mieheni sensijaan totesi, ettei olisi pitänyt tulla vauvan kanssa ravintolaan ja että hän ei enää koskaan sitä tee!
Että sellainen viikko. Hauskaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan