ANNA NYT LAPSELLE VETTÄ

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Otsikon sanat olen kuullut useaan kertaan oman äitini suusta. Milloin vauvalle pitää alkaa antaa vettä? Toiset sanoo, että heti pian syntymän jälkeen on hyvä antaa keitettyä vettä esimerkiksi maitonuhaan. Toiset taas sanoo, että vettä aletaan antaa suunnilleen puolen vuoden paikkeilla. No koska sitä vettä sitten pitää antaa? No mistäpä sen nyt voisi tietää!

Meillä on alettu antaa vettä nyt, suunnilleen samoihin aikoihin kun aloitettiin kiinteät. Vedellä saa hyvin huuhdeltua suuta ruokailun jälkeen. Eikä meillä ainakaan ole keitetty sitä, kun vauva on kuitenkin jo noin iso. Nytkin kun Lumi on ollut kipeä ja kurkkuun tuntuu jäävän limaa, on se ollut tosi hyvä juttu, että hän on jo tottunut veden makuun ja juo sitä mielellään. Vielä toki tässä vaiheessa määrät mitä sitä vettä annetaan, on tosi pieniä. Me annetaan vesi vielä lusikalla, mutta nokkamuki on kyllä tullut jo ostettua valmiiksi. Se saa kuitenkin odotella vielä ainakin siihen puoleen vuoteen tuolla kaapissa, vaikka äitin mielestä se on niin hieno, että sen voisi ottaa käyttöön vaikka heti!

2 kommenttia:

  1. Hei, nykytiedon mukaan imeväisikäiselle ainoaksi juomaksi riittää maito, varsinkin kun kiinteitä menee vielä kovin vähän. Äitisi on hyvin mahdollisesti antanut sinulle aikoinaan vettä, mutta suositukset ovat tämän jälkeen muuttuneet - nykyisin tiedetään paremmin :) Vesi varsinkin runsaasti juotuna voi sekoittaa vauvan elektrolyytti- ja mineraalitasapainon. Äidinmaidossa erilaisten mineraalien suhde on nimittäin optimaalinen vauvan tarpeisiin. Lisäksi vesi saattaa helposti syrjäyttää maidon niiin ettei lapsi juo riittävästi maitoa. Helteellä voi toki antaa vesihuikan jos siltä tuntuu, mutta mikäli vauva on imetyksellä, muuttuu äidin rintamaito tarvetta vastaavaksi eli ohuemmaksi "janojuomaksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulta löytyi tietoa! Kiitos kommentistasi, on hyvä tietää mikä on tänäpäivänä ohjeistus. Neuvolastakaan ei saa oikein minkäänlaista vastausta tähän asiaan, eikä neuvola ehkä muutenkaan ole aina se kaikista paras tiedonlähde. :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan