FRIDAY COFFEE WITH ME #45

maanantai 6. marraskuuta 2017


Heii ja kivaa maanantaita! Vaihteeksi tämä perjantain postaus on "vähän" myöhässä, pitäisi varmaan oikeasti muuttaa sen julkaisupäivä pysyvästi vaikkapa sunnuntaille..

Viime viikolla alkoi minulla koulussa syyslukukauden toinen jakso ja saatiin melkein kaikki tehtävät mitä tulee palauttaa vielä ennen joulua ja niitä on muuten paljon. Voinkin siis jo valmiiksi vähän varoitella, että voi olla, ettei postauksia tule aivan neljää viikossa. Ymmärrätte varmasti, että kun on koulu, kodin hoitaminen ja se kaikista tärkein, lapsen hoitaminen, tahtoo aika olla vähän kortilla hetkittäin ja silloin täytyy nipistää jotakin pois.

Lumi päätti viime viikolla alkaa nukkua kokonaisia öitä ja siitä ollaankin saatu nauttia nyt oikein huolella. On ihanan virkeä ja levännyt olo kun lapsi nukkuu 20-06 heräämättä kertaakaan! Jokohan nyt  saisin vihdoin miehenikin nukkumaan tuonne makuuhuoneeseen tästä olkkarin sohvalta..

Me otettiin mieheni kanssa  eilen vähän omaa aikaa ja lähdettiin elokuviin. Käytiin katsomassa tämä uusi Tuntematon sotilas ja täytyy kyllä myöntää, että siinäpä vasta upealla tavalla tehty sotaelokuva! Elokuva oli tehty niin hyvin, että minä ainakin itse tunsin sellaista ahdistusta, melkein kuin olisin itse ollut siellä kaiken sen sotimisen keskellä ja halunnut vain kotiin. Elokuvaa oli myös kuvattu hetkittäin aika taiteellisella tavalla ja luulen, että se juuri lisäsi sen vaikuttavuutta. Eli jos et ole vielä käynyt katsomassa sitä, niin suosittelen menemään!

Minulla olisi jo kova halu laittaa vähän joulua tänne meidän kotiin, mutta kuulemma ei saa vielä. Uhkasin kyllä, että räjäytän kotimme joulumaaksi sillä välin, kun mieheni on työmatkalla Italiassa. Ehkäpä odotan kuitenkin vielä isänpäivän ohi.. Joulumusiikkiahan voi kuitenkin jo kuunnella, vai mitä? Siivoaminenkin on paljon mukavempaa sen tahtiin..

Kivaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan