LUMI 9KK

torstai 2. marraskuuta 2017


Taidan aina aloittaa jokaisen kuukausi-postauksen samalla tavalla. Mutta en voi uskoa, että minun pieni vauvani on jo niin suuri! Yhdeksän kuukautta! Sama aika mitä kannoin häntä mahassani suojassa. Nyt hän on ollut jo yhdeksän kuukautta tällä puolella ja on maailman ihanin persoona ja söpöintä mitä maa päällään kantaa. Lumi on kasvanut hurjasti ja hän osaa jo vaikka mitä, taitava tyttö!

Lumi osaa nousta pystyyn ja sitä täytyykin tietysti treenata, ja paljon. Joka paikkaan mihin voi nousta seisomaan, on noustava. Jostakin syystä meidän kotona kaikki arvokkaammat jutut siirrettiin jonnekin vähän korkeammalle..

Lumi on hassu ja rakastaa hassutella ja kujeilla. Hän tietää, ettei pöydällä olevaa pilvitablettia saa ottaa käteen ja heittää lattialle, mutta aina hän vähän raottaa kulmaa ja katsoo miten äiti reagoi. Kun sanon "Eeei" niin Lumi virnuilee ja toisinaan laskee tabletin alas ja toisinaan heittää sen lattialle. Pieni ilkikurinen murunen.

Lumi on edelleen dramaattinen. Kun häntä kielletään ja hän kuulee sanan "Ei", hän alkaa välittömästi dramaattisesti itkemään. Aivan kuin häntä olisi loukattu todella syvästi. (Paitsi silloin kun häntä kielletään ottamasta tuota pilvitablettia) Onneksi Lumi myös leppyy melko nopeasti..

Lumilla on viisi hammasta. Kaksi alhaalla ja kolme ylhäällä. Pitkään on tosin näyttänyt jo sille, että päivänä minä hyvänsä tulee kuudes hammas läpi.

Lumi kävelee tuettuna jo todella hienosti. Hän tykkää kun häntä kävelytetään ja se onkin melkein yhtä kivaa kuin seisominen. Kävelykärrystä Lumi ei vielä niin perusta, paljon mielenkiintoisempaa on se, mitä kärryssä on painona.

Lumi kikattaa oikein lujaa jos hänen masua tai kaulaa "mussutetaan". Ja isin kanssa sekoilu ja pelleily on Lumin mielestä ihan parasta.

Lumi on sosiaalinen lapsi. Parhaiten hän viihtyy kaikkialla muualla paitsi kotona. Mummolassa, koulussa, kaupoilla, kahvilassa, kaikki menee. Lumi seuraa tarkkaan mitä ihmiset ympärillä puuhaavat ja virnuilee rattaistaan tai tuoliltaan. Vitsailen kaikille, että Lumi on oikein kunnon kyylä!

Sellainen on meidän Lumi 9kk!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan