PERJANTAIN KAHVI #50

perjantai 19. tammikuuta 2018


Tästä viikosta ei taida olla paljoa sanottavaa, se on vain lipunut salakavalasti ohitse. Vasta oli maanantai ja hupsista, tänään onkin jo perjantai. Mihin hävisi kokonainen viikko?

Onneksi viime viikosta on kerrottavaa tämänkin viikon edestä!

Lumin flunssakuume meni kuin menikin ohi ajoissa, eikä mitään sen suurempia jälkitautejakaan ole näkynyt. Lumilla oli siis viimeinen kuumepäivä keskiviikkona ja torstai ja perjantai olivat täysin kuumeettomia ja Lumi oli muutenkin melko virkeän oloinen. Kuumetta seurasi pieni yskä, mutta sekin meni ohi todella nopeasti. Kyllä äitin sylissä nukkuminen ja tissimaito vaan tekee ihmeitä!

Kävimme viime viikon lauantaina vihdoin pitkään odotetussa kuvauksessa Tampereella Lotta Polvianderilla. Tarkoitus oli siis ottaa Lumista 1-vuotiskuvat ja siinä samalla meistä perhekuvat. Sanotaanko nyt vaikka näin, että kuvausajan alkupuoli ei mennyt ihan nappiin. Me olimme myöhässä ja kuvauspaikan alaovi lukossa, vaikka Lotta oli kuulemma juuri hetki sitten sen käynyt napsauttamassa auki. Lumi oli myös juuri herännyt ikäänkuin kesken päikkyjen ja näin ollen vähän pihalla ja kärttyinen. Onneksi loppupuoliskolle saimme Lumin nauramaan ja olemaan rennompi. Sain kuvatkin jo tällä viikolla, huiman nopeaa toimintaa siis! Saatanpa jakaa teillekin muutamat kuvat katseltavaksi..

Sunnuntaina juhlittiin sitten Lumin synttäreitä ja olin kyllä niin tyytyväinen kaikkiin järjestelyihin. Koristeet oli juuri sellaisia kuin halusinkin ja niitä oli tarpeeksi. Tarjottavat oli kaikki herkullisia ja ihan nappiin onnistuneita. Koko päivä meni todella hyvin! Lupaan tehdä tästäkin päivästä vielä erillisen postauksen, kunhan vain ehdin.

Sellaista meidän viime viikkoon. Ihanaa, kun nyt on edessä viikonloppu, eikä olla menossa tai tekemässä yhtään mitään, saa vain olla. Ihanaa rentouttavaa viikonloppua kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan